Elina Vainio: Muistipalatsi

Valokuvagalleria Hippolyte / Näyttelyt
11.9.–11.10.2026

Mehiläisvaha tunnetaan länsimaisen filosofian historiassa materiaalina, jonka kautta on tarkasteltu muodon, materian ja havainnon välistä suhdetta. Sen kyky muuntautua mutta samalla säilyttää jatkuvuutensa on tehnyt siitä toistuvan esimerkin niin identiteetin (ts. olio on yhtä itsensä kanssa) kuin myös muutoksen ajattelulle. Elina Vainion näyttely Muistipalatsi Valokuvagalleria Hippolytessä esittää kysymyksen toisin: mehiläisvaha on sarjallisen teoksen pinnoite, joka ei jätä ennalleen sitä, mitä se kiinnittää ja suojaa. Näin se tekee näkyväksi, että kuva on aina hieman avuton inhimillisen kokemuksen ehto.

Vainion tarkastelun kohteena ovat kerroksellinen ja aukottunut havaintokokemus, katkoksista koostuva muistikuva sekä sanoihin kiinnittyvä mutta alati repeilevä ja vääristymille altis ruumiillisuus. Tietoisuus ei Vainion tarkastelussa näyttäydy selkeänä psykologisena todellisuutena vaan eräänlaisena rykelmänä hyvin satunnaisia jälkiä. Vainion kokeellinen työskentely, jossa taiteellinen ajattelu tapahtuu kulloinkin käytetyn menetelmän erityisyyden kautta sekä aina uuden materiaalin ominaisuuksien rajoittamana, painottaakin kysymystä muodon ja materian ainutlaatuisuudesta. Puhuvien olioiden kohdalla ruumiillinen ainutlaatuisuus tekee eheän ja yhtenäisen olemisen tai minuuden pysyvän ankkuroitumisen mahdottomaksi.

Näyttelyn teoskokonaisuus rakentuu puhelimella tallennetuista valokuvista, jotka on kuvattu taivutetun peilikalvon heijastuksista. Tulostetut kuvat on kiinnitetty teräslevylle ohuella mehiläisvahakerroksella. Kuvat on tämän jälkeen pinnoitettu juoksevalla mehiläisvahalla, joka jähmettyessään sitoo kuvan teräspohjaan pysyvästi. Jokainen yksittäinen kuva on kastettu vuorollaan noin kuusikymmentäasteiseen veteen ja nostettu hitaasti veden pinnalla sulana pysyvän vahan läpi. Toistuvien käsittelykertojen myötä mehiläisvahapinnoite luo hahmon, joka etääntyy kuvan alkuperäisestä valokuvapinnasta, ja antaa kuvalle uuden muodon. Optiset vääristymät, materiaaliset kerrostumat ja vähittäinen tarkkarajaisuuden katoaminen asettuvat rinnakkain kuvien sisäisen logiikan kanssa: selkeän merkityksen sijaan katsojaa kannattelee havaintojen ja kielellisten vääristymien toisto. Kuvan poikkeamat eivät Vainion käsittelyssä viittaa häiriöön, vaan tuovat näkyviin inhimillisen olemisen absurdin estetiikan.

– Aino-Marjatta Mäki, psykoanalyytikko

Elina Vainio (s.1981) on helsinkiläinen kuvataiteilija, jonka installaatiot ja sarjalliset teokset ovat olleet esillä muun muassa Liste Art Fair Baselissa (2026), Ulterior Galleryssa New Yorkissa (2026), EMMA – Espoon modernin taiteen museossa (2025) sekä Seoul Museum of Artissa (2025). Hän on opiskellut kuvataiteen kandidaatiksi London Chelsea College of Art & Designissa ja valmistunut kuvataiteen maisteriksi Taideyliopiston Kuvataideakatemiasta. Vainio on vuoden 2026 Nordean Taidesäätiön taidepalkinnon saaja.

Näyttelyä on tukenut Koneen Säätiö ja Suomen Kulttuurirahaston Uudenmaan rahasto.

 

kuva: Elina Vainio, Omakuva sarjasta Muistipalatsi, 2026


Vapaa pääsy
Galleriaviikko 2026
Evästeasetukset

Käytämme evästeitä oppiaksemme, miten sivusto palvelee käyttäjiään. Voit lukea lisää käyttämistämme evästeistä tai poistaa ne käytöstä tämän hallintaikkunan kautta.