Tietoa meistä
Merkkaa jo kalenteriin: vuoden 2026 Galleriaviikko järjestetään ympäri Suomea 21.–27.9.2026!
Galleriaviikko on kaikille avoin, vuosittainen tapahtuma, joka järjestettiin ensimmäistä kertaa elokuussa 2025. Silloin siihen osallistui 71 galleriaa 23 paikkakunnalta. Ohjelma sisälsi yli sata taidenäyttelyä sekä muita tapahtumia, kuten avajaisia, työpajoja, performansseja, konsertteja, taiteilijatapaamisia ja opastettuja kierroksia.
Taidegallerioiden näyttelyt ja tapahtumat ovat kaikille avoimia ja lähes aina maksuttomia, myös Galleriaviikon aikana. Galleriaviikko on hyvä tilaisuus tehdä tuttavuutta omalla paikkakunnalla toimiviin gallerioihin, esimerkiksi osallistumalla niissä järjestettäviin tapahtumiin.
Galleriaviikon tavoitteena on levittää sanaa eri puolilla Suomea toimivista gallerioista ja rohkaista uusia yleisöjä ylittämään kynnys galleriaan.
Galleriaviikko tiivistää myös taidegallerioiden keskinäistä yhteistyötä. Muun vuoden aikana toimijat kootaan yhteen niille räätälöityihin koulutuksiin ja työpajoihin.
Valtakunnalliset taiteilijajärjestöt järjestävät Galleriaviikkoa
Tapahtumaa koordinoivat valtakunnalliset kuvataidejärjestöt Muu ry, Suomen Kuvanveistäjäliitto ry, Suomen Taidegraafikot ry, Taidemaalariliitto ry ja Valokuvataiteilijoiden liitto ry. Niiden yhteinen tavoite on vahvistaa Suomessa työskentelevien kuvataiteilijoiden asemaa ja vaikuttavuutta sekä tukea koko kuvataidekentän toimivuutta.
Galleriaviikko on käynnistetty Taiteen edistämiskeskuksen myöntämällä erityisavustuksella.
Yhteystiedot
Maija Grönqvist
Projektipäällikkö, Galleriaviikko
0408270360
maija.gronqvist@galleriaviikko.fi
Hankkeen ohjausryhmä
Timo Soppela, MUU ry
Karoliina Korpilahti, Suomen Kuvanveistäjäliitto ry
Riikka Tuomarla, Suomen Taidegraafikot ry
Elisa Lientola, Taidemaalariliitto ry
Henna Harri, Valokuvataiteiljoiden liitto ry