Galleriat puhuvat kuvataiteen ostamisen ja kokemisen puolesta – Ensi viikko on Galleriaviikko
Suomalaisessa taidemarkkinassa eletään haastavia aikoja: kuluttajien epävarmuus näkyy myös taiteen ostamisessa, ja gallerioiden toimintaedellytykset ovat monin paikoin tiukentuneet. Galleriaviikko kannustaa tekemään löytöjä eri puolilla Suomea. Taiteen kokemisen lisäksi gallerioista voi hankkia taidetta, ja viikon aikana yleisöä kannustetaan tutustumaan tarjontaan myös ostohousut jalassa.
Taidetta kotiin
Kun teos kiinnostaa, sen voi ostaa omaksi, ja gallerian henkilökunta auttaa hankinnassa. Myyntikäytännöt vaihtelevat gallerioittain: kaupallisissa ja järjestögallerioissa teoksen saa yleensä kotiin näyttelyn päätyttyä, kun taas taidelainaamosta ja myyntikokoelmasta teoksen voi saada kotiin saman tien. Galleriaviikolla mukana olevista toimijoista 14 tarjoaa taidelainaamotoimintaa.
Oma taidemaku löytyy kokeilemalla
Omaa taidemakua ei tarvitse osata määritellä etukäteen. Mitä enemmän taidetta näkee, sitä paremmin alkaa tunnistaa, minkä äärelle haluaa pysähtyä ja mitä haluaa nähdä lisää.
”Galleriaviikolla tarjolla on monenlaista taidetta ja tapahtumaa, joista aloittaa, vaikka ei koskaan aiemmin olisi käynyt galleriassa. Kaikesta ei tarvitse pitää tai vaikuttua. Taiteen ymmärtämistä tärkeämpää on olla taiteelle avoin ja kiinnittää huomiota siihen, mitä itsessä tapahtuu taidetta kokiessa. Ei ole vääränlaista tapaa kokea taidetta eikä hukkaan heitettyä taidekokemusta”, sanoo Taidemaalariliiton toiminnanjohtaja Elisa Lientola.
Haastattele asiantuntijoita
Galleriaviikkoa tarjoaa medialle mahdollisuutta haastatella suomalaisen taidemarkkinan asiantuntijoita:
- Kaupalliset galleriat: Veikko Halmetoja, Galleria Halmetoja, p. 044 215 3005
- Järjestögalleriat: Riikka Tuomarla, Galleria G, Suomen taidegraafikot ry, p. 050 449 9229
- Taidelainaamot: Tuija Ollikainen, Jyväskylän taiteilijaseura, Jyväskylä, p. 040 824 3031
- Taiteen välityspalvelu: Taidehaistelija Tapio Viitasaari, p. 050 434 8099
Valtakunnallinen Galleriaviikko käynnistyy maanantaina 21. syyskuuta. Galleriat, näyttelyt ja ohjelma löytyvät sivulta galleriaviikko.fi.
Seuraa Galleriaviikkoa somessa
Galleriaviikon somekanavat ovat helppo tapa löytää itseä kiinnostavia tapahtumia Galleriaviikko löytyy Facebookista ja Instagramista käyttäjätunnuksella @galleryweekfinland. Syyskuun ajan kanavissa nostetaan esiin Galleriaviikon 21.–27.9. näyttelyitä ja tapahtumia eri puolilta Suomea.
Galleriaviikkoa koordinoivat valtakunnalliset kuvataidejärjestöt Muu ry, Suomen Kuvanveistäjäliitto ry, Suomen Taidegraafikot ry, Taidemaalariliitto ry ja Valokuvataiteilijoiden liitto ry. Galleriaviikko on saanut avustusta Taide- ja kulttuurivirastolta (Kuvi).