Aki Suutari, VTRY: Anna Miettinen, Emilia Hakkarainen, Sara Kovamäki: Näyttelyt 16.9.–4.10.2026

Näyttelyt avoinna yleisölle 16.9.–4.10.2026
Avajaiset ti 15.9. klo 18–20, tervetuloa!

Kymintie 1, 15140 Lahti
Avoinna ti–pe 12–18 ja la–su 12–16,
maanantaisin suljettu

Näyttelymme ovat kaikille maksuttomia ja esteettömiä.

– – –

Kulma:
Aki Suutari
Sykli

Teokseni muodostavat tarinamaisen kokonaisuuden. Erilaiset maailman syntytarinat, myytit, uskomukset ja uskonnolliset kertomukset ovat aina kiehtoneet minua. Teoksissani nämä kertomukset kietoutuvat elämänkierron tarkasteluun, elämän päättymiseen ja jonkin uuden alkamiseen.

Osassa teoksista on viittauksia kirjallisuuteen, taidehistoriaan, klassikkotaideteoksiin sekä erilaisiin myytteihin, uskomuksiin ja maailman syntytarinoihin. Näistä vaikutteista rakentuu teoksiin kerroksellinen maailma, jossa eri tarinoita ja kuvastoja yhdistyy omaan kuvitteelliseen maailmaan.

Teoksissa esiintyy ihmismäisiä, kasvuston peittämiä hahmoja sekä pääkalloja, joista versoo kasveja. Ihmisen, kasvin ja kuoleman yhdistyessä hahmot muuttuvat uusiksi olennoiksi, joissa elämä ja kuolema eivät näyttäydy toistensa vastakohtina, vaan saman kiertokulun eri vaiheina.
– – –

Kenno:
Anna Miettinen
Joka kerta kun kotiin tuli uusi lemmikki, tiesin sen menevän pahemmaksi

Analogisista valokuvista ja veistoksista koostuva omaelämäkerrallinen teoskokonaisuus kuvaa yhden perheen tarinaa, jossa lapsen ja vanhemman roolit ovat sekoittuneet toisiinsa. Talossa vallitsee jatkuva kaaos, johon toiset reagoivat luomalla lisää kaaosta samalla, kun muut yrittävät sammuttaa liekkejä. Lopulta jokainen yrittää vain selviytyä päivästä.

Nukkekotiin rakentuvien kohtausten kautta Miettinen tutkii, kuinka vanhemman mielenterveysongelmat, sosioekonominen luokka, ylisukupolviset traumat, monikulttuurinen ympäristö sekä epätasapainoiset perhedynamiikat vaikuttavat lapseen. Näyttelyssä hän muovaa muistojaan heijastuksiin ja lasittuneisiin materiaaleihin, jotka yhdessä tarjoavat näköalan tähän todellisuuteen.

Huolettomuus ja leikki jäivät Miettisen lapsuudessa usein aikuisten huolien jalkoihin. Nyt aikuisena hän on päättänyt jälleen leikkiä. Toisin kuin pienenä, hän ei enää yritä rakentaa täydellistä kotia, vaan pyrkii ymmärtämään sitä kaaosta, jonka hän tuntee parhaiten.

Anna Miettinen (s. 2000) on kuvataiteilija, joka työskentelee pääasiassa analogisen valokuvan ja veistostaiteen parissa. Taiteellisessa työskentelyssään Miettinen yhdistää henkilökohtaisia pohdintoja laajempiin yhteiskunnallisiin ilmiöihin. Hän on erityisesti kiinnostunut kodin, juurten ja traumojen saamista merkityksistä, sekä hitaamman ja kestävämmän tulevaisuuden tavoittelusta. Miettinen näkee taiteen tekemisen jatkumona lapsuuden leikeille, joissa vain mielikuvitus on rajana.
– – –

Kymi:

Emilia Hakkarainen
Rosarium – Ruusukulttuuri

Olen tutkinut valon ja aineen vuorovaikutusta puutarhassa ja avaruudessa.

Asioita, joita voi ihailla ja ihmetellä tässä päivässä – tuttujen asioiden kautta maailma näyttäytyy kaukana pahuudesta. Samalla yritän ymmärtää mitä merkityksiä se avaa eteeni. Käsittelen teoksissani asioita huumorilla ja jätän myös tarkoituksella asioita auki.

Teokset ovat syntyneet kevään ja kesän aikana puutarhanhoidon sen salliessa.

Emilia Hakkarainen on helsinkiläinen kuvataiteilija, joka on valmistunut Vapaasta Taidekoulusta 2024 ja keskittynyt viime aikoina öljyvärimaalaukseen ja installaatioihin. Rosarium – Ruusukulttuuri on hänen neljäs yksityisnäyttelynsä. Hakkaraisen töitä on mm. Suomen Taideyhdistyksellä ja lukuisissa yksityiskokoelmissa.
– – –

Kirnu:
Sara Kovamäki
Metsä metsässä meissä

Mielemme metsä on hiljaisuutta, huutoa, pysähtymistä, kuuntelua. Läsnäoloa ja eleitä, jotka siinä hetkessä ilmentävät jotain – outoa, inhimillistä, jotain mitä emme heti tunnista – mitä tästä voisi tulla, jaamme ajatuksen: jännittävää, innostavaa, vähän epämukavuutta; pimeää, viileää, epätasainen maasto, pimeydessä loistava kirkas valo – häikäisee.

Jälkikuvia verkkokalvolla, menneisyyden polttopisteitä, osa henkilökohtaisia, toiset kollektiivisia. Yhtä kaikki yhteisiä, meitä kaikkia koskettavia.

Otamme rooleja: äidin, tyttären, tyttären tyttären, isoäidin. Tämä sukupolvien ketju, nämä kolme lenkkiä. Myöhemmin ehkä lisää. Puemme vaatteet eri vuosikymmeniltä yllemme äidin ullakolta ja astelemme pimeää metsäpolkua, toinen toisiamme tukien ja polkua valaisten.

Nyt olemme tässä – metsässä.
Konkreettisesti, kuvaannollisesti.
Kamera käy.

Metsä metsässä meissä on vuoden sisään kolmas näyttelykokonaisuus, jossa kiinnostus muodonmuutoksiin mm. antiikin myyttisen Daphnen kautta sekä puiden ja ihmisen suhde toisiinsa suuntaavat työskentelyä. Galleria Uuteen Kipinään esille tuleva teos on inspiroitunut juurista ja kotiin paluusta. Rooleista ja erilaisista suhteista. Minkälaisen roolin otamme perheessä tai luonnossa? Kuinka suhtaudumme luontoon, itseemme, toisiin? Yhteiskunnassa ja globaaleissa mittasuhteissa ihminen tuntuu toistuvasti ottavan pahiksen roolin, joka aiheuttaa ongelmia, kärsimystä, hyökkää ja tuhoaa. Luonto palaa. Mikä silloin suojaa, korjaa?

Kuvatessamme pilkkopimeässä kameran valaistessa polkua muutama metrin säteellä mietin, kuinka moni eläin meitä katsoi tai mitä he miettivät. Pimeässä olemme melko avuttomia, pimeässä metsässä vielä enemmän. Eläimet tarkkailevat meitä. Ja kun kameran valo sammuu, emme näe juuri mitään. Pimeydessä on silti myös jotain turvallista, koska silloin olemme suojassa ihmiseltä, samanlajisilta.

Tämä teksti on assosiatiivinen sivupolku galleriatila Kirnussa esillä olevaan videoteokseen ja installaatioon. Tilassa tapahtuu näyttelyn ajan hienoista muutosta: esityksiä, roolien vaihtoa, joista ilmoitetaan erikseen tai ne tapahtuvat yllätyksellisinä ajankohtina.

Sara Kovamäki (1981) on tanssitaustainen kuvataiteilija. Hän työskentelee usein paikka- ja tilannesidonnaisesti monitaiteisten ja kokeilevien taideprosessien äärellä. Teoksien aiheet liikkuvat laajoissa kaarissa poeettisesta poliittiseen, yksityisestä yleiseen ja yhteiskunnalliseen. Taiteen pariin hänet kutsuu yhä uudelleen sen uusiutuvat mahdollisuudet muodonmuutokseen, leikkiin, keskeneräisyyteen, jaettuihin maailmoihin ja toivoon.
– – –

Vapaa pääsy