Dan Palmgren: Drömmen jag inteville stiga ur / Uni, josta en halunnut astua ulos, Avajaiset
Uni josta en halunnut astua ulos
Minulla on outo taito muistaa unia, myös sellaisia, joita olen kuullut ystäviltäni. Kun olen jälkeenpäin muistuttanut heitä, he eivät välttämättä ole itse niitä muistaneet. – En koskaan ole uneksinut moisesta, he sanovat.
Olin nelivuotias, kun uneksin ensimmäiset unet, jotka muistan. Otteeni kirposi saamastani ilmapallosta, se karkasi yläilmoihin ja minut valtasi syvä suru. Puuvillaiset poutapilvet viilettivät korkealla yläpuolellani. Ne tuntuivat olevan kaukana poissa, mutta silti ihan lähellä. Tunne oli hyvin kummallinen ja sitä voi kuvailla jopa epämukavana.
Kun kerran tosielämässä lisäsin kermaa raparperikiisseliin koin jotain, jonka pitäisi olla matemaattisesti mahdotonta. Näin poutapilvet juuri kiisselin pinnan alla. Mutta sillä kertaa tunne oli miellyttävä ja näky kiinnostava ja visuaalisesti vahva. Pilvet olivat pinnan alla vain mielikuvituksessani ja koin, että uni on yhtä todellista kuin kaikki muukin.
Näin unta ohuista lasilevyistä, joiden pinnoilla todellisuus peilautui. Usein muodot esittivät jotain, välillä ne olivat puhdasta tajuntaa.
Kivelläkin on sielu – myös paksuissa kvartsikivissä ympäristö ja henkinen ulottuvuus heijastuivat samalla tavoin, mutta nyt kuva oli sisällä, juuri kvartsin pinnan alla ja se oli niin miellyttävää, etten olisi halunnut astua pois unesta.
Tila, jossa olen kuvannut ikkunoita, on tehnyt näistä unista totta. Nyt, vaikka uni oli päättynyt, sen kuvat ja mielikuvat ovat siirtyneet todellisuuteen. Kuvat on otettu myllerryksen tilassa, jossa olen menettänyt ajan tajun. Minun piti olla nopea, sillä valo muuttui kaiken aikaa. Monet valoilmiöistä olen nähnyt vain kerran, ja pannut merkille ne hetkinä, jotka eivät koskaan palaa.
Jotain alitajunnasta on nyt noussut päivänvaloon, eikä ollut enää osa tiedostamatonta, alitajunnan valtakuntaa.
Dan Palmgren
Kuvataiteen maisteri
Vapaa pääsy